Tervetuloa leikkimään ja liikkumaan leikkipuistoihin Puistotreffien merkeissä!

Järjestämme lapsiperheille mukavaa ja monipuolista tekemistä Hämeenlinnassa ja Hattulassa. Toiminta on maksutonta ja mukaan saa tulla ilman ennakkoilmoittautumista. Toiminta on suunniteltu alle kouluikäisille lapsille. Puistotreffien toimintaan voi osallistua oman aikataulun mukaan.

Tarjoamme puistoissa leikki- ja liikkumisohjausta, jotta vanhemmat ja lapset voivat puuhailla yhdessä. Lapset saavat leikkiseuraa ja liikettä. Lisäksi vanhemmilla on mahdollisuus tutustua muihin lapsiperheisiin ja kohdata samassa elämäntilanteessa olevia perheitä. Löydät ajantasaiset tiedot puistoista, toiminnasta ja aikatauluista nettisivuiltamme www.lastenliikunnantuki.fi/loma-aika. Voit seurata tiedotusta myös somekanaviltamme Instagram tai Facebook @lastenliikunnantukiry .

Toiminnan järjestää Lasten Liikunnan Tuen koulutetut ohjaajat yhdessä nuorten kesäohjaajien kanssa. Toiminnan tavoitteena on tukea positiivisia vuorovaikutuskokemuksia lapsen ja vanhemman välillä yhdessä tekemisen, leikin ja liikkumisen avulla. Tarvittaessa myös ohjaajamme voi osallistua leikkiin, jolloin vanhempi saa pienen hengähdyshetken puistossa.

Toiminta-aika: 7.6.-1.7.2021

Puistotreffipaikat ja ajankohdat (ALUSTAVAA SUUNNITELMAA muutokset mahdollisia):

  • Maanantai klo 13.00-15.00 Hämeensaaren puisto (Uimahallin ranta), Uimarintie 2
  • Tiistai klo 9.00-12.00 Kolkanmäen leikkipuisto, Haukantie 1
  • Keskiviikko 13.00-15.00 Tehtaanpuiston leikkipaikka, Turkistie
  • Torstai 9.00-12.00 Juteinikeskus, Parola

Tervetuloa treffeille kesäkuussa!