TIEDOTE AAMUPÄIVÄTOIMINTASTA

TIEDOTE AAMUPÄIVÄTOIMINTASTA

Lasten Liikunnan Tuki ry järjestää lapsenne koululla aamu- ja iltapäivätoimintaa lukuvuoden 2018 – 2019. Hämeenlinnan kaupungin kevään aamu- ja iltapäivätoiminnan hakemisen yhteydessä kysyttiin tarvetta mahdolliseen aamuhoitoon. Lukukauden alkaessa ei sitovia ilmoittautumisia ollut tullut riittävää määrää. Haluamme kartoittaa onko aamutoimintaan tarvetta syyskuun alusta.

Voidaksemme perustaa aamutoimintaryhmän:

  • Aamutoiminnan toteutuminen vaatii seitsemän lapsen läsnäolon.

Esimerkkinä mikäli koululla X toimintaan ilmoittautuu kahdeksan lasta, mutta päivittäin paikalla on vain kuusi, niin aamutoimintaa ei järjestetä. Jos kuitenkin esim. maanantaina ja keskiviikkona paikalla on seitsemän lasta tai enemmän, niin ryhmä perustetaan, ja aamutoimintaa tarjotaan ko. päivinä.

  • Aamutoimintaa järjestetään aamulla klo 7 – 10 ja iltapäivätoimintaa klo 11 – 17. Toiminnan laskutus määräytyy Hämeenlinnan kaupungin vahvistamien iltapäivätoiminnan maksujen mukaan. Päivittäiseen hoitoaikaan lasketaan myös aamupäivätoimintaan käytetty aika.

    Esimerkkinä mikäli lapsi osallistuu aamutoimintaan kolme tuntia ja iltapäivätoimintaan kaksi tuntia on hoitoaika yhteensä viisi tuntia, jolloin hoitomaksu määräytyy yli 4 tunnin mukaan. 

Aamutoimintaa ja sen tarvetta tarkastellaan toimintakuukausittain. Tulevan toimintakuukauden hoitotarve ilmoitetaan kahta viikkoa ennen. Mikäli jonkin viikonpäivän ryhmässä ei ole vähintään seitsemän lasta mukana, ei kyseisenä viikonpäivänä tarjota aamutoimintaa enää seuraavassa kuussa.

Syyskuun sitovat ilmoittautumiset ja lapsen aamutoiminnan hoitopäivät sekä tulo- ja lähtöajat tulee ilmoittaa iltapäiväkerhon sähköpostiin 20.8. mennessä.

Aamutoimintaa järjestetään koulun osoittamassa tilassa. Toiminta on lapsen omaa puuhailua (leikit, pelit yms.) valvotusti. Aamutoiminta ei sisällä aamupalaa!

Lisätietoja iltapäiväkerhon vastuuohjaajalta tai iltapäivätoiminnan koordinaattori Olli Kartanolta 0400-744860.

2018-08-14T11:48:53+00:00 14.08.2018|