skip to main content

Hämeenlinnan Nuorten Liikuntalukkari

Toteutamme Lapsen, nuoren ja perheen liikkuvaa päivää järjestämällä yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin sekä muiden alueen liikuntatoimijoiden kanssa nuorille maksutonta liikuntatoimintaa! Liikuntaryhmiä löytyy pääasiassa 5.-9.-luokkalaisille.

Keväällä 2017 pilotoimme toimintaa ja nyt on syksyn 2017 osalta lukkari valmiina!

Toiminta on avointa kaikille sukupuolesta, liikuntataidoista tai liikunnallisesta aktiivisuudesta riippumatta. Osallistuminen toimintaan ei vaadi ennakkoilmoittautumista eikä sitoutumista, nuori voi käydä vaikka kerran viikossa haluamassaan ryhmässä, tai vaikka joka päivä. Ryhmässä on aina osaava ja innostava ohjaaja paikalla! Toiminta järjestetään yhdessä paikallisten liikuntatoimijoiden kanssa, höntsävuoroilla olevien Lasten Liikunnan Tuen ohjaajien ja Zapway-perheliikuntatoiminnan ohjaajien lisäksi ohjaajina toimivat asiantuntevat lajiohjaajat.

Mukaan pääsee ilmoittautumalla paikan päällä ohjaajalle, joka kirjaa nimen listaan. Osallistujille tapaturmavakuutus järjestäjän puolesta.

Syksyn toiminta alkaa viikolla 40 ja kestää viikolle 50 saakka, ellei muuta mainintaa (ei syyslomaviikolla). Kevään 2018 osalta toiminta starttaa viikolla 3 (lukkariin voi tulla muutoksia). Toimintojen tarkemmat kuvaukset löytyvät ryhmän nimen takaa (osasta puuttuu vielä, päivitellään jatkuvasti). Ohjauksesta vastaavat toimijat esitellään sivulla alimpana.

Alla toiminnat listattuna päivittäin, lukkarin kokonaisuudessaan näet TÄSTÄ.

Maanantai
klo 15.00 – 16.30 Jukolan Zapway
, Jukolan koulun liikuntasali, 1.-6.-luokkalaiset 
klo 15.00 – 17.00 Kiipeily, Kiipeilykeskus Hänkki, 5.-9.-luokkalaiset
klo 16.45 – 18.00 Palloiluvuoro, Jukolan koulun sali, (lajeina mm. koripallo, lentopallo, sisähockey, rugby, jenkkifutis), 5.-9.-luokkalaiset (HUOM! alkaa 9.10. lentopallolla)
klo 19.00 – 20.00 Ruununmyllyn Zapway, Ruununmyllyn koulu, 1.-6.-luokkalaiset

Tiistai
klo 14.00 – 15.00 Kaurialan Zapway / höntsävuoro, Kaurialan koulu, Metsolan liikuntasali 7.-9.-luokkalaiset 
Klo 17.10 – 18.10 Dancefit, Liikuntakeskus Piukat Paikat (Viipurintie 36), 7.-9.-luokkalaiset
klo 18.00 – 19.00 Zumba, Younga liikuntapalvelut, Kaurialan koulu, Metsolan sali, 5.-9.-luokkalaiset (ei 7.11.)
klo 18.00 – 19.00 Konnarin Zapway, Konnarin koulun sali, 1.-6.-luokkalaiset  

Keskiviikko
klo 14.00 – 17.00 Vapaa uinti-vuoro
, Lammin uimahalli (omalla vastuulla, ei ohjaajaa paikalla), 5.-9.-luokkalaiset. Ilmoittautuminen kassalla, nimi listaan.
klo 14.00 – 16.00 Lyseon Zapway, Lyseon kuntosali, 7.-9.-luokkalaiset
Klo 15.00 – 16.00 Hauhon höntsävuoro, 6.-9.-luokkalaiset 
klo 15.30 – 16.30 Crossfit, Crossfit Ilves (Pietiläntie 15), 7.-9.-luokkalaiset
Klo 17.00 – 18.00 Keilaus, Hämeenlinnan keilahalli (Keilakatu 2), 5.-9.-luokkalaiset

Torstai
klo 14.00 – 15.00 Hakkalan höntsävuoro, Lammin liikuntahalli, 7.-9.-luokkalaiset 
klo 15.00 – 16.00 Iittalan höntsävuoro, Iittalan koulun sali, 7.-9.-luokkalaiset  (Huom! alkaa 26.10.)
Klo 15.00 – 16.00 Jalkapallon höntsävuoro, Hämeenlinnan jalkapalloseura, Säästöpankki Areena, 5.-9.-luokkalaiset (HUOM! alkaa 9.11.)
klo 15.00 – 16.30 Nummen Zapway, Ahveniston sali, 5.-8.-luokkalaiset
klo 16.15 – 17.15 Kehonpainotreeni, fitStation (Linja-autoasema, Eteläkatu 1, 13100 HML), 7.-9.-luokkalaiset
klo 18.00 – 19.00 HYK:n Zapway, HYK:n yläkoulun alasali, 1.-9.-luokkalaisille HYK:n oppilaille. 

Perjantai
Klo 14.00 - 17.00 vapaa uinti-vuoro, Lammin uimahalli (omalla vastuulla, ei ohjaajaa paikalla), 5.-9.-luokkalaiset. Ilmoittautuminen kassalla, nimi listaan.
Klo 16.15 – 17.15 EasyHockey, Sisu Hockey ryJääliikuntakeskus Hakio, 6.-9.-luokkalaiset. (Huom! ei 10.11.) 
Klo 16.30 – 17.30 Kuntosali, Elenia Areena, 7.-9 -luokkalaiset

Kaikkiin ryhmiin varustuksena liikuntaan soveltuva vaatetus sekä juomapullo. 

Muutokset ryhmiin ovat mahdollisia, lukkaria päivitetään näillä sivuilla.

Liikuntalukkarin mahdollistavat yhteistyössä Lasten Liikunnan Tuki ry, Hämeenlinnan kaupunki, Hämeenlinnan Liikuntahallit oy, Zapway-perheliikunta ja paikalliset urheiluseurat sekä -toimijat.

Linna Rugby Club
Hämeenlinna Huskies
Luolajan Kajastus
Punaportin Blues
fitSTATION
Crossfit Ilves
Hämeenlinnan jalkapalloseura
SisuHockey
Piukat paikat
Kiipeilykeskus Hänkki
Hämeenlinnan Keilahalli
HT-85
Younga
Zapway -perheliikunta

Lisätietoja,

Esa-Pekka Viinikka
esapekka.viinikka@lastenliikunnantuki.fi
0400749302